Kruunuvuorenrannan ajankohtaisia

Tapasimme eilen asukasyhdistyksen kanssa kaupungin vastuuvirkakuntaa liittyen Kruunuvuorenrannan ajankohtaisiin asioihin. Nostimme esiin keskustelussa niitä teemoja ja toiveita, joita täällä ryhmässä aiemmin käytiin läpi.

Pohdimme myös hallituksen kanssa erikseen teemoja. Alla muutamia nostoja alueen asukkaille tiedoksi!

  • Järjestämme perinteisen asukastilaisuuden huhti-toukokuussa. Kaupungin virkakunta tulee esittelemään ajankohtaisia asioita liittyen alueen rakentumisen, palveluihin ja tulevaisuuden näkymiin. Isona aiheena on liikennejärjestelyt, jotka ovat mullin mallin tulevina vuosina kun Herttoniemen suunnalla alkaa mittavia remontteja.
  • Pidimme esillä Kruunusiltojen avaamista kevylle liikenteelle mahdollisimman pian. Tämä on myös kaupungin tahtotila, mutta asia vaatii jatkuvaa muistuttelua ja paineistamista.
  • Ehdotimme, että  Alepan kohdalla oleva punainen liikennevalo poistetaan käytöstä, tästä tullee ratkaisu lähiaikoina.
  • ⁠Saaristolaivastonkadun valmiille puolelle luvattiin selvittää katupuiden istutusta. Tämä on isompi operaatio, koska kasvualustat vaativat maan avaamista. Saaristolaivaston⁠kadun toisella puolen olevan verkkoaidan poistoa tai paremmin maastoon sopivan aidan tekemistä selvitetään.
  • ⁠Kruunuvuorenlammen alueen päähiekkatien vanha nimi, Zatopekin suora – kyltti lisätään paikalle.
  • ⁠Alueelle toivottiin koirakäymälöitä. Tämä on hiekkalaatikon tyyppinen alue, mihin koirat ilmeisesti käyvät mielellään hoitamassa tarpeensa.
  • Bajamaja palaa öljysäiliölle. Alueelle toivottiin lisää penkkejä ja muuta viihtyisyyden parantamista.
  • Kruunuvuorenrannan perus⁠koulun rakentaminen alkaa toden teolla huhtikuussa. Koulu on nykyisen tiedon perusteella vuoden myöhässä. Kävimme keskustelua Kruunuvuorenrannan väliaikaisen parakkikoulun ulkopuitteiden parantamisesta. Harkitsemme myös keräystä asukasyhdistyksenä koulun akuutin tilanteen parantamista.
  • ⁠Haakoninlahden puiston pohjoisosa rakennetaan vuonna 2026, mutta jo tänä vuonna alueelle tuodaan ylijäämämassoja (talven liukumäet poistuu). Astridinkadun reunassa olevalle tontille (puiston reunassa) kunnostetaan hiekkakenttä autojen pysäköintiä varten. Ehdotimme asukkaiden toiveiden mukaisesti, että nykyiselle hiekkapolulle  molempiin päihin tulisi kääntyvät puomit estämään autoliikennettä (tämä ei estä pelastusajoneuvoja).

Niilo Toivonen

Puheenjohtaja